Temppeliritarikunnan aarteet Ukrainassa

Aihe temppeliherrain aarteista ei ole menettänyt salaperäistä vetovoimaansa vielä tänäkään päivänä. On kulunut yli seitsemän vuosisataa siitä, kun Kristuksen ritarien ritarikunta – legendaariset temppeliherrat – katosivat Euroopan poliittiselta näyttämöltä, mutta maininnat heistä kiehtovat yhä historioitsijoiden, seikkailunetsijöiden ja romantikkojen mielikuvitusta. Ja vaikka suurin osa tapahtumista liitetään Ranskaan, Espanjaan tai Portugaliin, tutkijat puhuvat yhä useammin siitä, että temppeliherrain jälkiä saattaa olla myös Ukrainassa. Tässä artikkelissa tarkastelemme, mistä tämä teoria on syntynyt, mitkä faktat tukevat sitä ja miksi juuri meidän maamme on voinut toimia ritarikunnan perinnön turvapaikkana.

Draamaattinen temppeliherrain pidätyspäivä – suuren salaisuuden alku

Aamu 13. lokakuuta 1307 jäi historiaan yhtenä synkimmistä päivistä keskiaikaisessa Euroopassa. Edeltävänä yönä, perjantaita vasten, kaksi ritaria tapasi kivisessä sellissä Temppelilinnan muurien sisällä Pariisissa. Lyhyen rukouksen jälkeen vanhempi temppeliritari antoi nuoremmalle Suuren mestarin käskyn – ”kätke ritarikunnan aarteet ja pyhät reliikit luotettavasti”. Jo muutaman tunnin kuluttua, auringon ensimmäisten säteiden myötä, alkoi kautta Ranskan laaja operaatio kaikkien temppeliherrain pidättämiseksi. Sen järjestäjänä toimi kuningas Filip IV Kaunis, Kiovan ruhtinatar Anna Jaroslavnan – Jaroslav Viisaan tyttären – pojanpoika. Näin tässä dramaattisessa tarinassa näkyy jo varhain myös ukrainalainen yhteys.

Ritarikunnan vainojen syyt

Virallisena syynä pidätyksiin esitettiin syytökset harhaopista, ”pimeiden voimien” palvonnasta ja kiellettyjen rituaalien harjoittamisesta. Todellinen syy piili kuitenkin temppeliherrain valtavassa vallassa ja rikkaudessa. He hallitsivat Euroopan rahavirtoja, luoden käytännössä ensimmäisen kansainvälisen pankkijärjestelmän ja lainoittaen jopa kuninkaallisia hoveja. Filip IV, joka oli syvästi velkaantunut ritarikunnalle, päätti tuhota velkojansa omiaakseen heidän omaisuutensa. Tämä päätös muutti Euroopan historian pysyvästi.

• Yönä 13. lokakuuta 1307 pidätettiin yli 15 000 ritaria kaikkialla Ranskassa.
• Suurinta osaa heistä kidutettiin, jotta heidät pakotettaisiin tunnustamaan keksityt rikokset.
• Ritarikunnan suuri mestari Jacques de Molay teloitettiin vuonna 1314 – mutta ennen kuolemaansa hän kirosi kuninkaan ja paavin, ja tarinan mukaan kirous toteutui jo vuoden sisällä.

Silti tärkein kysymys on yhä vailla vastausta – minne temppeliherrain aarteet katosivat? Kuningas ei koskaan onnistunut löytämään kultaa, hopeaa ja reliikkejä, jotka katosivat juuri ennen pidätyksiä. Historioitsijat uskovat, että temppeliherrat ehtivät kuljettaa arvokkaimmat aarteet turvaan, ja osa niistä saatettiin ehkä viedä jopa Itä-Eurooppaan.

Aarteet, legendat ja temppeliherrain perinnön nykyaikaiset etsinnät

Teknologian ja arkeologian kehittyessä kiinnostus temppeliherrain salaisuuksiin kasvaa vain entisestään. Maailman media raportoi aika ajoin muinaisten aarteiden löytymisestä, joiden väitetään liittyvän ritarikuntaan. Vuonna 2011 eräästä Intian temppelistä löydettiin yli 500 tonnia kultaa ja jalokiviä, joiden arvoksi arvioitiin 22 miljardia dollaria. Historioitsijat ovat kuitenkin varmoja, että tämä ei ole ihmiskunnan historian suurin aarre. Legendojen mukaan Temppeliherrain ritarikunnan reliikit saattoivat olla tätäkin arvokkaampia, sillä niihin ei kuulunut pelkästään kultaa, vaan myös kristinuskon historian pyhiä esineitä.

Mahdolliset temppeliherrain reliikit

Luotettavat lähteet kertovat, että juuri temppeliherrat säilyttivät tärkeimpiä kristillisiä pyhäinjäännöksiä, joihin kuuluivat muun muassa Torinon käärinliina ja Pyhä Graalin malja. Historiallisten tietojen mukaan Torinon käärinliina oli temppeliherrain hallussa aina 1400-luvulle saakka. Heidän arkistoissaan mainittiin myös Liitonarkki, joka oli tarinan mukaan löydetty kaivauksissa Jerusalemissa. Ei siis ole ihme, että Temppeliherrain ritarikunnan aarteita pidetään ihmiskunnan historian mystisimpinä.

Ajan myötä tämän aiheen ympärille on syntynyt yhä uusia teorioita. Jotkut uskovat, että temppeliherrat veivät osan aarteistaan Skotlantiin, missä myöhemmin syntyivät vapaamuurariloosien edeltäjät. Toiset puolestaan väittävät, että aarteita kuljettaneet karavaanit jatkoivat vielä idemmäs, Karpaattien yli. Juuri tämä versio on saanut nykyhistorioitsijat etsimään temppeliherrain jälkiä Ukrainasta.

“Mitä syvemmälle sukellamme temppeliherrain historiaan, sitä vakuuttuneempia olemme: heidän perintönsä ei ole pelkkä legenda. Se on osa Euroopan henkistä ja kulttuurista koodia, joka ei ole kadonnut, vaikka seitsemän vuosisataa on kulunut.”

Näin vähitellen vahvistuu teoria, että osa temppeliherrain kullasta ja reliikeistä on saattanut päätyä nykyisen Ukrainan alueelle, erityisesti niille seuduille, joilla 1200–1300-luvuilla toimivat aktiivisesti erilaiset munkkijärjestöt. Juuri tälle aiheelle on omistettu seuraava osa – temppeliherrain ukrainalaiselle jäljelle.

Ymmärtääksemme, miksi temppeliherrain perintö Ukrainassa herättää niin paljon kiinnostusta, on syytä palata itse ritarikunnan alkujuurille. Sen tarina alkoi ensimmäisen ristiretken vuonna 1096 jälkeen, kun tuhannet pyhiinvaeltajat lähtivät kohti Pyhää maata. Matkalla Jerusalemiin he joutuivat usein rosvojoukkojen uhreiksi, joten pieni ryhmä ritareita päätti suojella matkalaisia. Näin syntyi ritarikunta, joka tuli myöhemmin tunnetuksi kaikkialla maailmassa nimellä “Kristuksen ja Salomonin temppelin köyhät ritarit”.

Ritarikunta-ajatuksen synty

Ritarikunnan perustajana pidetään ranskalaista ritaria Hugues de Payensia, joka yhdessä kahdeksan toverinsa kanssa vannoi köyhyyden, siveyden ja kuuliaisuuden valat. He saivat luvan asua Al-Aqsan moskeijan eteläsiipeen – paikkaan, jota pidettiin kuningas Salomonin temppelin raunioina. Tästä juontaa juurensa myös nimi “temppeliherrat” (lat. *templum* – temppeli).

Ensimmäisten yhdeksän vuoden ajan ritarikunta pysyi melko tuntemattomana ja vaatimattomana veljeskuntana. Tutkijat arvelevat kuitenkin, että tuona aikana ritarit eivät niinkään vartioineet pyhiinvaeltajia, vaan tutkivat Jerusalemin maanalaisia käytäviä. On olemassa teoria, että he löysivät muinaisia käsikirjoituksia tai reliikkejä, jotka muuttivat radikaalisti heidän käsitystään maailmasta ja edistivät ritarikunnan vaikutusvallan kasvua.

Ritarikunnan tunnustus ja nousu

Vuonna 1129 ritarikunta tunnustettiin virallisesti kirkolliskokouksessa Troyes’ssa. Sen taakse asettui aikakauden vaikutusvaltaisin teologi, pyhä Bernhard Clairvaux’sta, joka laati “Temppeliherrain säännöt” ja antoi heille hengellisen arvovallan. Tästä eteenpäin ritarikunta alkoi kasvaa nopeasti, saaden lahjoituksina maita, linnoja ja etuoikeuksia Euroopan hallitsijoilta.

• Temppeliherrat omistivat omia linnoituksia, hospitaaleja ja jopa laivaston.
• Ritarikunta hallitsi kauppareittejä idän ja lännen välillä.
• He loivat talousjärjestelmän, joka toimi nykyisen pankkitoiminnan esikuvana – he myönsivät lainoja, säilyttivät varoja ja hoitivat rahansiirtoja maiden välillä.

1200-luvun puoliväliin mennessä Temppeliherrain ritarikunnasta oli tullut yksi maailman mahtavimmista organisaatioista. Heidän symboliikkansa – valkoinen viitta, jossa on punainen risti – herätti kunnioitusta, mutta toisinaan myös pelkoa. Jopa paavi tunnusti, että ritarikunta oli suoraan Jumalan alainen, eikä yhdelläkään maallisella vallalla ollut siihen määräysvaltaa.

Teorioita löydöistä Salomonin temppelin alla

Jotkut nykyhistorioitsijat olettavat, että juuri Temppelivuoren maanalaisissa käytävissä temppeliherrat saattoivat löytää reliikkejä – ehkä jopa Liitonarkin tai Pyhän Graalin. Löytöjen jälkeen ritarikunta alkoi rikastua nopeasti, ikään kuin he olisivat saaneet salattua tietoa tai jumalallisen siunauksen. Toisten teorioiden mukaan löydetyt artefaktit auttoivat temppeliherrat luomaan oman filosofisen oppinsa – sekoituksen kristinuskosta, esoteriikasta ja Lähi-idän muinaisista opeista.

Ritarikunnan hengellinen rooli ja symboliikka

Temppeliherrille sota ei ollut pelkkää taistelua, vaan uskon teko. He näkivät itsensä “Kristuksen sotureina”, jotka kantavat uskon valoa jopa oman henkensä kustannuksella. Siksi monet tutkijat katsovat, että heidän aatteensa on vaikuttanut Euroopan myöhempiin hengellisiin virtauksiin – ritarikoodeista aina renessanssin mystisiin veljeskuntiin saakka.

“Todellinen Kristuksen ritari ei voita miekalla, vaan uskolla”, sanoi Bernhard Clairvaux’sta, kuvatessaan temppeliherrain tehtävän ydintä.

Kunniasta tuhoon

Hengellisestä voimastaan ja jaloista tavoitteistaan huolimatta ritarikunnasta tuli ajan mittaan liian vaikutusvaltainen monarkkien mielestä. Temppeliherrat omistivat maita Espanjasta Pyhään maahan, ja heidän linnoituksiaan pidettiin lähes valloittamattomina. Juuri tämä herätti kateutta ja pelkoa vallanpitäjissä, etenkin kuningas Filip IV Kauniissa. Hänestä tulikin ritarikunnan tuhoamisen pääarkkitehti vuonna 1307, mistä kerrottiin edellisessä osassa.

Yrityksestä häivyttää heidät historiasta huolimatta temppeliherrat jättivät jälkeensä muutakin kuin legendoja – linnoja, kappelikirkkoja, symboleja ja arkistoja. Osan näistä jäljistä uskotaan myöhemmin ilmestyneen myös Ukrainan maille, jonne ritarikunnan pakolaiset pakenivat sen hajottamisen jälkeen.

Näistä arvoituksellisista jäljistä, kivistä ja maanalaisista käytävistä, jotka liittävät Ukrainan Temppeliherrain ritarikuntaan, kerromme seuraavaksi – temppeliherrain jäljistä Ukrainassa.

Sen jälkeen kun Temppeliherrain ritarikunta tuhottiin Ranskassa vuonna 1307, monet temppeliherrat katosivat jäljettömiin. On olemassa teoria, että osa veljistä pakeni Euroopan itäosiin – muun muassa nykyisen Ukrainan alueelle, joka oli tuolloin osa mahtavaa Rusi-valtakuntaa. Tämä versio perustuu historiallisiin mainintoihin, paikannimiin, arkeologisiin löytöihin ja jopa sukupolvelta toiselle kerrottuihin myytteihin.

Ukrainan maiden mystinen vetovoima

Ukraina on jo pitkään kiehtonut muinaisten artefaktien etsijöitä. 1900-luvulla tänne saapui erityisiä tutkimusretkikuntia sekä Neuvostoliitosta että Kolmannesta valtakunnasta. Sekä Neuvostoliiton salainen poliisi (NKVD) että natsi-Saksan Ahnenerbe-järjestö etsivät aktiivisesti täältä “Temppeliherrain ritarikunnan jälkiä”. He toivoivat löytävänsä Pyhän Graalin, Liitonarkin tai symboliset “voimakivet” – kolme artefaktia, joiden legendan mukaan kerrottiin osoittavan temppeliherrain kätketyn aarteen paikan.

Arkistolähteiden mukaan natsit aloittivat etsinnät jo ennen toista maailmansotaa. He uskoivat, että juuri Ukrainan maaperä saattoi kätkeä Temppeliherrain pyhän perinnön jäännöksiä. Ja kuten historia osoittaa, he eivät olleet ehkä kovinkaan kaukana totuudesta.

Zoločivin linna – temppeliherrain kivet

Kuuluisin todiste temppeliherrain läsnäolosta Ukrainassa ovat niin kutsutut temppeliherrain kivet Zoločivin linnassa (Lvivin alue). Ne löydettiin Novosilky-nimisen kylän läheltä ja kuljetettiin myöhemmin linnaan, jossa niitä säilytetään nykyäänkin. Kivien pinnalle on kaiverrettu ristejä, merkkejä ja symboleja, jotka muistuttavat hämmästyttävän paljon Temppeliherrain ritarikunnan tunnuksia.

Historioitsijat arvelevat, että kivet ovat saattaneet kuulua sakraalirakennukseen tai temppeliherrain hautakiviin. On myös toinen versio: ne merkitsivät paikkaa, jossa Euroopasta tuotuja artefakteja säilytettiin tilapäisesti vuoden 1307 vainojen jälkeen. Nykyään kuka tahansa voi nähdä kivet vierailemalla Zoločivin linnassa, joka on yksi Lvivin alueen mielenkiintoisimmista historiallisista ja arkkitehtonisista kohteista.

Temppeliherrain kivet Zoločivin linnassa

Temppeliherrain luola Transkarpatiassa

Toinen kiehtova ja arvoituksellinen kohde on Temppeliherrain luola Transkarpatiassa. Se sijaitsee Mustan vuoren huipulla ja on ollut jo pitkään suosittu kohde sekä turisteille että aarteenetsijöille. Paikallisten legendojen mukaan luolan rakensivat itse temppeliherrat piilottaakseen osan reliikeistään paettuaan Euroopasta.

Luolasta on löydetty kolikoita, ristejä ja vanhoja kaiverruksia. Osa maanalaisista käytävistä on nykyään veden täyttämiä, mitä kansanperinne pitää eräänlaisena “suojana” kutsumattomia vieraita vastaan. Arkeologit ovat todenneet, että luola on ihmisen muovaama ja on voinut olla osa puolustus- tai kulttirakennelmien järjestelmää 1200–1300-luvuilta.

Linnoitus Lukivissa Volynian alueella – temppeliherrain ritarikunnan jälkiä

Vähintään yhtä kiinnostava on Lukivin kylän linnan historia (Volynian alue). Englanninkielisten arkistolähteiden mukaan juuri tänne perustettiin vuonna 1231 linnoitus, joka yhdistetään temppeliherrain toimintaan. Arkeologiset kaivaukset ovat vahvistaneet maanalaiset käytävät, kivirakenteiden jäänteet ja esineet, jotka muistuttavat Temppeliherrain ritarikunnan artefakteja. On olemassa oletus, että juuri täällä temppeliherrat säilyttivät osaa aarteistaan – kultaa, hopeaa, jalokiviä ja sakraaleja esineitä.

Vaikka linnoituksen puisia muureja ei ole säilynyt, padon rauniot, syvät vallihaudat ja maanalaiset käytävät todistavat edelleen sen pitkästä historiasta. Tutkijoiden mielestä paikka kätkee yhä paljon salaisuuksia, ja juuri Volynia on voinut olla yksi temppeliherrain tilapäisistä turvapaikoista heidän paetessaan Länsi-Euroopasta.

Legendat, joissa historia ja usko kohtaavat

Virallisen tieteen skeptisyydestä huolimatta yhä useammat todisteet viittaavat siihen, että temppeliherrat saattoivat todella saapua Ukrainan maille. Volynian, Podillian ja Transkarpatian legendat kertovat “valkoisista ritareista”, jotka tulivat lännestä, auttoivat paikallisia yhteisöjä ja rakensivat kivikappeleita vailla vastinetta. Monissa näistä rakennuksista on symboleja, jotka muistuttavat Temppeliherrain ristejä tai ruusuja – heidän hengellisen symboliikkansa keskeisiä elementtejä.

“Jokaisessa legendassa on totuuden siemen. Ja jos kivet, symbolit tai muinaiset kaiverrukset viittaavat ritarikunnan läsnäoloon, se tarkoittaa, että täällä on joskus todella kaikunut temppeliherrain latinalainen rukous.”

Tietenkin legendojen ja todellisuuden välillä on aina raja. Mutta jopa skeptikot myöntävät, että temppeliherrain Ukrainaan liittyvässä ilmiössä on paljon seikkoja, jotka ansaitsevat lisätutkimusta. Jokainen yritys löytää vastauksia menneisyyden kysymyksiin tuo meidät lähemmäksi oman historiamme ymmärtämistä – ja ehkä myös vielä löytämättömien ritarikunnan reliikkien löytämistä.

Jotkut uskovat, että tässä arvoituksessa ei piile ainoastaan aarteita, vaan myös henkinen perintö, joka symboloi totuuden etsintää. Ja ehkä juuri tässä on Temppeliherrain todellinen viesti tuleville sukupolville.

Nykyään on vaikea vetää selvää rajaa historiallisten faktojen ja temppeliherrain Ukrainaan liittyvien legendaaristen tarinoiden välille. Vaikka monet heidän elämäänsä liittyvistä sivuista ovat kadonneet aikojen hämärään, tunnemme silti outoa henkistä vetovoimaa näitä kertomuksia kohtaan. Niissä on jotain enemmän kuin pelkkiä tarinoita aarteista – kyse on uskon, tiedon ja elämän tarkoituksen etsimisestä, joka ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan seitsemänkään vuosisadan jälkeen.

Miksi kiinnostus temppeliherrain tarinaan ei katoa

Temppeliherrain ilmiö ei ole vain kertomus urheista ritareista. Se on myös hengellisen ihanteen symboli, voiman ja uskon yhdistelmä, joka puhuttelee ihmisiä yhä tänäkin päivänä. Heidän tarinansa muistuttaa, että todellinen suuruus ei mitata kullalla tai vallalla, vaan uskollisuudella omille periaatteille. Siksi ritarikunnasta on tullut ehtymätön inspiraation lähde kirjailijoille, filosofeille ja jopa tutkijoille, jotka etsivät yhä vastausta kysymykseen: “Mitä temppeliherrat oikeastaan jättivät meille perinnöksi?”

• Historioitsijoille – arvoitus, johon ei ole vielä löytynyt lopullista ratkaisua.
• Arkeologeille – haaste, joka kutsuu uusiin tutkimuksiin.
• Uskoville – esimerkki palveluksesta, rohkeudesta ja uskosta.

Ehkä juuri siksi temppeliherrat ovat vuosisatojen jälkeenkin elossa kansojen muistissa. Heidän symboliikkansa, arkkitehtuurinsa ja kunnian koodinsa ovat osa eurooppalaista kulttuuria, ja kiinnostavat nykyään yhä useammin myös ukrainalaisia, jotka etsivät omia historiallisia juuriaan.

Ukraina – mahdollinen ritarikunnan reliikkien turvapaikka

Volynia, Galitsia, Transkarpatia – nämä seudut ovat olleet vuosisatojen ajan kulttuurien risteyskohtia. Juuri tänne saattoivat löytää turvan ne, jotka pelastivat ritarikunnan pyhät esineet vainoojien käsistä. Paikalliset legendat kertovat usein “valkoisiin viittoihin pukeutuneista ritareista”, jotka jättivät kiville outoja merkkejä ja symboleja. Joillekin nämä ovat pelkkää kansanperinnettä, mutta tutkijoille – syy pohtia, voisiko kertomusten taustalla olla totuuden siemen.

Jotkut arkeologit ovat esittäneet, että osa aineellisista aarteista saatettiin kätkeä juuri Ukrainan alueelle. Tämä selittää, miksi Ukrainassa on niin paljon paikkoja, jotka liittyvät arvoituksellisiin maanalaisiin käytäviin, muinaisiin kiviin ja tuntemattomasta alkuperästä kertoviin raunioihin. Keskiajalla nämä seudut olivat vaikeapääsyisiä eurooppalaisille monarkeille, ja siksi ne saattoivat toimia luontevina turvapaikkoina karkotetuille ja henkistä rauhaa etsiville.

Myytit ja totuus Graalin maljan pyhäinjäännöksestä

Pyhä Graalin malja on tunnetuin reliikki, joka liitetään Temppeliherrain ritarikuntaan. Joillekin se on konkreettinen malja, toisille taas puhtaan hengen symboli. Vaikka monet etsivät sitä kirjaimellisesti, todellinen merkitys saattaa olla paljon syvempi. Graalin malja ei ole esine, vaan täydellisyyden idea, pyrkimys tasapainoon uskon, tiedon ja ihmisen sielun välillä. Ja jos temppeliherrat ovat todellakin jättäneet henkisen jäljen Ukrainaan, ehkä juuri täällä jatkuu yhä tämän tasapainon etsintä – menneisyyden ja nykypäivän välillä.

“Temppeliherrain aarteet eivät ole pelkkää kultaa, vaan viisautta, jota emme ole vielä oppineet arvostamaan.”

Johtopäätökset – perintö, jonka avaamme tänään

Nykyinen Ukraina on maa, joka kätkee lukemattomia salaisuuksia. On hyvinkin mahdollista, että niiden joukossa on avain Temppeliherrain perinnön todelliseen merkitykseen. Jokainen kivi, jokainen legenda ja jokainen arkeologinen löytö on osa suurta tarinaa, joka muistuttaa meitä: menneisyys elää niin kauan kuin haluamme ymmärtää sitä.

Tänä päivänä, kun kiinnostus keskiaikaiseen kulttuuriin kasvaa, ukrainalaiset tutkijat, historioitsijat ja matkailijat jatkavat ritarikunnan mahdollisten jälkien etsimistä omilta mailtaan. Ja vaikka emme koskaan löytäisikään Temppeliherrain kultaa, jo itse etsinnän matka on mittaamattoman arvokas – se tuo meidät lähemmäksi omaa menneisyyttämme.

Yhteenveto

Legendat temppeliherrain läsnäolosta Ukrainassa eivät ole pelkkä tarina aarteista ja salaisuuksista. Ne muistuttavat ajattomista arvoista: uskosta, kunniasta, rohkeudesta ja tiedonjanosta. Ehkä Temppeliherrain todellinen aarre ei olekaan kulta, vaan usko ihmiseen ja hänen kykyynsä kantaa valoa, vaikka ympärillä olisi pimeää.

Niinpä tutkiessamme ritarikunnan historiaa avaamme todellisuudessa paitsi menneisyyttä myös itseämme. Ja kuka tietää – ehkä jossain Karpaattien vuorten, Volynian metsien tai vanhojen linnojen keskellä lepää todella pala suurta Temppeliherrain perintöä.